Toimeliaasta vuodesta seuraavaan
Pian päättyvä vuosi oli Visaseurassa monipuolisempi kuin aikoihin. Vuoden tavanomaiseen kiertoon kuului muun muassa retkeily. Se suunnattiin Lounais-Suomeen ja sen kohokohtana oli visakoivujen istutus Kultarannan puistoon. Näin siellä ennestään olevat visat saivat lisäyksen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Lahdessa järjestetyssä kovapuukonferenssissa Visaseura sekä esitteli visakoivua arvokkaana raaka-aineena että rakensi laajan näyttelyn huippuluokan visaesineistä. Kansainvälisten yhteyksien ohella merkittäviä yhteyksiä luotiin tapahtuman suomalaisiin osanottajiin. Tapahtumaa varten ja toki muutenkin uusittiin Visaseuran esittelymateriaali, jossa onnistuttiin. Nyt valmistuneella aineistolla on hyvä siirtyä tulevaan vuoteen ja siitä pääsevät nauttimaan kaikki jäsenet. Parhaat kiitoksemme kaikille seuran jäsenille ja toimijoille sekä yhteistyökumppaneille pian päättyvästä vuodesta.
Tulevan vuoden toiminnan pääpiirteet on hahmoteltu. Niihin palataan talvella, kun tiedotetaan vuosikokouksesta ja muusta toiminnasta. Seuran piirissä on keskusteltu uusien ratkaisujen löytämiseksi visakaupan edistämiseen. Aihe on työn alla ja edelleen hyvin ajankohtainen ja tarpeeseen tuleva. Visakoivua viljellään ja hoidetaan pääasiassa siksi, että se aikanaan myydään. Toivottavasti kaupallinen järjestäytyminen saa uusia muotoja ja ratkaisuja. Yritysmuotoisista järjestelyistä tekevät päätökset toimintaan osallistuvat, itsenäisesti ja erillään Visaseuran toiminnasta. Kaikki ratkaisut, joista on on hyötyä seuran jäsenille, ovat kuitenkin tervetulleita. Tehostuva visakauppa on seurankin etu.
Visaseura toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Visatietoutta 2018
/in Yleinen /by Visaseura ryVisaseuran sivuilta löytyvät nyt niin kesäretkellä kuin Pro Puun lokakuun näyttelyssäkin esiintyneet, visan arvon määritystä helpottavat poikkileikkauskiekot.
Henrik Heräjärven ekä vuosikokouksessa että ’Visan uusi tuleminen’ -hankkeessa esittelemä, kansainvälisten opiskelijoiden ideoihin perustuva, visan uusiin käyttömahdollisuuksiin paneutuva kooste löytyy niin ikään alta.
Visakoivun laatuluokituksia
Henrik Heräjärven esitys
Visan uusi tuleminen -seminaari
/in Yleinen /by Visaseura ryKutsu – Visan uusi tuleminen
Puuviestin artikkeli tapahtumasta – (Täysversio: Puuviesti 8-2018 s. 17)
2018 kesäretken kuulumiset
/in Yleinen /by Visaseura ryKesäretki 2018 -kuvagalleria
Maaseudun tulevaisuus: Onnistunut oksakarsinta parantaa visan laatua
(+tilaajille [10.8.2018]: Visan kasvatus on palkitseva mutta aikaa vievä taiteenlaji)
*Lisäkuvat ja linkkiehdotukset voi toimittaa sähköpostitse sihteerille: sihteeri [at] visaseura.fi
Kesäretki 2018
/in Yleinen /by Visaseura ryVuotuinen kesäretki järjestetään kevätkirjeen mukaisesti perjantaina 13.7.2018. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumislomakkeet on nyt lähetetty jäsenistölle sähköisesti (7.6.), paperisten kirjeiden saapuessa vähän myöhemmin sähköpostittomille.
Tänä vuonna suuntaamme Pirkanmaalle, Tampereen länsipuolelle, Kokemäenjoen maisemiin Sastamalaan ja Mouhijärvelle.
Ilmoittautua ehtii vielä kesäkuun aikana!
Visaopinnäyte – Selvitys visakoivun määrästä ja laadusta
/in Yleinen /by Visaseura ryManu Koivisto Tampereen ammattikorkeakoulusta teki kevään aikana Visaseuran jäsenistölle kyselytutkimuksen ”Selvitys visakoivun määrästä ja laadusta 2018”, jonka tuloksia pääsee nyt tarkastelemaan Theseus-julkaisuverkossa.
Vuosikokous 2018
/in Yleinen /by Visaseura ryKevätkirjeet ja jäsenmaksulaskut ovat nyt lähteneet ja saapunevat viimeistään maanantaina perille. Jos et kirjettäsi ensi viikon aikanakaan saa, haluaisit liittyä jäseneksi, ilmoittaa uuden email-osoitteesi tai muuta ajankohtaista, otathan yhteyttä sihteeriin: sihteeri [at] visaseura.fi
Vuosikokous järjestetään tänä vuonna Lahden kaupunginkirjastolla (Kirkkokatu 31) lauantaina 24.3. klo 12. Asiasta tarkemmin kevätkirjeessä.
Hyvää kevään jatkoa!
Joulutervehdys 2017
/in Yleinen /by Visaseura ryToimeliaasta vuodesta seuraavaan
Pian päättyvä vuosi oli Visaseurassa monipuolisempi kuin aikoihin. Vuoden tavanomaiseen kiertoon kuului muun muassa retkeily. Se suunnattiin Lounais-Suomeen ja sen kohokohtana oli visakoivujen istutus Kultarannan puistoon. Näin siellä ennestään olevat visat saivat lisäyksen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Lahdessa järjestetyssä kovapuukonferenssissa Visaseura sekä esitteli visakoivua arvokkaana raaka-aineena että rakensi laajan näyttelyn huippuluokan visaesineistä. Kansainvälisten yhteyksien ohella merkittäviä yhteyksiä luotiin tapahtuman suomalaisiin osanottajiin. Tapahtumaa varten ja toki muutenkin uusittiin Visaseuran esittelymateriaali, jossa onnistuttiin. Nyt valmistuneella aineistolla on hyvä siirtyä tulevaan vuoteen ja siitä pääsevät nauttimaan kaikki jäsenet. Parhaat kiitoksemme kaikille seuran jäsenille ja toimijoille sekä yhteistyökumppaneille pian päättyvästä vuodesta.
Tulevan vuoden toiminnan pääpiirteet on hahmoteltu. Niihin palataan talvella, kun tiedotetaan vuosikokouksesta ja muusta toiminnasta. Seuran piirissä on keskusteltu uusien ratkaisujen löytämiseksi visakaupan edistämiseen. Aihe on työn alla ja edelleen hyvin ajankohtainen ja tarpeeseen tuleva. Visakoivua viljellään ja hoidetaan pääasiassa siksi, että se aikanaan myydään. Toivottavasti kaupallinen järjestäytyminen saa uusia muotoja ja ratkaisuja. Yritysmuotoisista järjestelyistä tekevät päätökset toimintaan osallistuvat, itsenäisesti ja erillään Visaseuran toiminnasta. Kaikki ratkaisut, joista on on hyötyä seuran jäsenille, ovat kuitenkin tervetulleita. Tehostuva visakauppa on seurankin etu.
Visaseura toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Kovapuukonferenssin kuvastoa
/in Yleinen /by Visaseura ryVisaseura englanniksi
/in Yleinen /by Visaseura ryOlemme valmistelleet englanninkielisiä sivujamme (www.curlybirch.com), joihin pääsee tutustumaan myös suoraan ylävalikoista löytyvästä lipusta. Kukin sivu ohjautuu lipun mukaisen kielen sivustoversiolle, mikäli sellainen löytyy. Myös tämä uutinen on esimerkki kaksikielisyydestä, joskin hieman muotoiltuna.
Jos jotain muokattavaa osuu silmiin, voi sihteerille lähettää asiasta palautetta.
sihteeri [at] visaseura.fi
2017 kesäretki kuvin ja sanoin
/in Yleinen /by Visaseura ryKesäretki 2017 -kuvagalleria
Metsälehti: Visakoivun tulevaisuuden eteen tehdään töita
Maaseudun Tulevaisuus: Suomen arvokkain puulaji innostaa kasvattajia mutta kaupankäynti tökkii